Tunkattiin tuossa OH8HBG:n kanssa lauantai-iltapäivän ratoksi rb58vy toimintaan hamibandille. Seuraavassa jonkinlainen modisohje. 1. Asenna uusi softa oikeanpuoleiseen prommikantaan, jos käytät 27c512-prommia, prommaa offsettiin 0x8000, niin ei tarvi kotkata prommin pinnejä. 2. Säädä asetukset kohdalleen (syntikkakortiksi s8m, näytöllä s8n, allrst, virrat takaisin päälle, bo-steppi 12.5. 3. Kokeile, toimiiko kone. Jos paikkakunnallasi on joku sovelias testilähete 80 megan nurkilla, kokeile kuunnella sitä. 4. Sitten onkin aika viilata vco:t värähtelemään sopivammalla taajuudella. Molempiin vco:ihin piti lisätä trimmerikelaan muutamia kierroksia, jonka suoritimme poistamalla ensin vanhan käämin ja käämimällä uutta ohuempaa lankaa rungon päälle. rx-vco:n stabiilius parani lisäksi lisäämällä 47p konkka vasemmanpuoleisen transistorin ylimmästä jalasta maihin (kone siten, että kantokahva vasemmalle, vco ruuvattuna paikalleen. 5. Seuraavaksi viritimme vastaanoton herkemmäksi. Kelapurkkien säätövara ei riittänyt, joten lisäsimme 22p konkat kunkin purkin sydämen ja maan välille, ehkä hieman isommatkin olisi saanut olla, koska nytkään ei voinut laittaa keloihin sydämiä paikalleen, herkkyys oli kuitenkin ihan kohtuullinen. 6. Pääteasteessa tulikin sitten hieman ongelmia, kun ei ollut kuvia mukana eikä saatu pa-levyä irti rungosta. Koneesta saatiin kuitenkin noin 5 W tehoa ulos, mutta 2. harmoninen jäi aika suureksi (-32dBc). Se ainakin huomattiin, että trimmerikonkat olivat liian pieniä, joten niiden rinnalle lisäsimme 47p konkat, pienemmän trimmerikonkan rinnalle olisi ehkä voinut laittaa vähän isommankin konkan. Seuraavaksi pitäisi tutkia, millä saisi harmoniset vaimennettua. 7. Sitten pidimme testikuson ja siirryimme kerholle rentoutumaan, pitää vielä lähiaikoina tutkia tuo PA tarkemmin, ja kirjoittaa selkeämpi selostus aiheesta. Jostain pitäisi myös metsästää oikeantaajuuksinen TCXO, jotta saataisiin kanavaväli oikeaksi. HUOM! Ei liene järkevää alkaa roplaamaan pa-korttia ilman kunnon mittalaitteita (spektrianalysaattori), 2. harmoninen tuntui olevan ongelmana ja sattuu vähän ikävälle alueelle. -- Jarkko Vääräniemi (GSM O4O7365064 FAX O4O783O829 ICBM 65°3'42"N 25°29'20"E) jvaarani@ee.oulu.fi http://stekt.oulu.fi/~jvaarani OH8HQL loc. KP25RB84PT91 PGP key at http://stekt.oulu.fi/~jvaarani/pgp.asc